Lily Scarlett / Corazon / Johanna (lilyscarlett) wrote,
Lily Scarlett / Corazon / Johanna
lilyscarlett

  • Mood:
  • Music:

Well hello there.

Edellisestä merkinnästä 8 viikkoa, lienee siis aika jälleen ilmoitella itsestään.

Syy hiljaiselolleni netissä on luonnollisesti enimmäkseen koulu. Oletettavasti olen sen täälläkin jossain vaiheessa ohimennen maininnut, että olen nyt keväällä (ja erityisesti loppukeväästä, koska olen juuri niin tyhmä ja laiska) kirjoittanut kandintutkielmaani. Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on siis n. 20-sivuinen essee, jonka on sitten vissiin tarkoitus osoittaa, että olen oppinut juttuja alemman korkeakoulututkinnon arvoisesti eli voin valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi. Ja aiheeni on siis sukupuoli Shakespearen Antony and Cleopatra-näytelmässä, lähinnä keskittyen Antonyyn maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välissä. Kirjoittaminen on ollut aika palkitsevaa, mutta ei erityisen helppoa. Stressilevelit on välidedisten kohdalla vetäneet lähellä kriittisiä korkeuksia, niin kuin mulla aina. Yritän oppia sellaisesta pois. Nyt viimeiset pari viikkoa olen onnistunut jopa aikatauluttamaan hommiani järkevästi, whoot. Vähän aikaisemminkin tällaiseen kurinalaisuuteen olisi voinut oppia, mutta parempi myöhään etc etc.

Nyt olen pitänyt viikonlopun verran ihan rehellistä lomaa koko tutkielmasta. Parempi ottaa hiukan etäisyyttä siihen, niin näkee paremmin mistä sitä pitää vielä parannella. Eikä tässä mikään kauhea kiire vielä ole muutenkaan, 26.6. on absoluuttinen viimeinen deadline, ja suunnitelmissa on palauttaa hyvissä ajoin ennen sitä. Tekstiä on kasassa 22 sivua, joten kyse ei tässä vaiheessa enää ole niinkään varsinaisesta kirjoittamisesta kuin valmiin tekstin ja argumenttien hiomisesta. Ihan hyvä siitä tulee, toivottavasti.

Siltä varalta että ketään kiinnostaa, saan HuK-tittelin vasta keväällä, vaikka tutkielma nyt kesällä jo valmistuukin, koska mulla ei vielä ole kasassa tarvittavia opintopisteitä. Tästä syystä (ja muistakin käytännön syistä) tämä seuraava lukuvuosi meneekin sivuaineiden parissa.

Eli siis, vapaa viikonloppu on ollut. Ja mitä olen tehnyt tällä suurella vapaudella? Lukenut pari kirjaa loppuun, ja siivonnut aika paljon ihan vaan siitä ilosta, ettei siivoamisella ole mitään tekemistä akateemisen ajattelun kanssa. Maanantaista perjantaihin on taas tarkoitus puurtaa, ensi viikonlopusta tulee taas lomaa, koska silloin on FinBuffy, jota olenkin tässä jo kovasti ehtinyt odotella. Ihmisiä! Fandom-hauskaa! Nuotio! Valokuvia! Ja general awesomeness, tietysti.

Että tällaista. Johanna kuittaa.
Subscribe
  • Post a new comment

    Error

    default userpic

    Your IP address will be recorded 

    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 3 comments